Miten kivut vaikuttavat elämään?

Selkäkipu, tai jo pelkästään mahdollinen kipu, vaikuttaa elämään monella lailla:

Liikkuminen: Parisen vuotta sitten huomasin että juokseminen ei ole hyväksi selälle. Toki siitä oli lääkäri maininnut jo tuolloin 2005 mutta juoksin silti. Viimeisen vuoden aikana en ole juossut muutamaa askelta enempää. Tämä on taas johtanut siihen etten voi esimerkiksi pelata minkäänlaisia pallopelejä. Myöskään lasteni kanssa en voi tehdä montaakaan liikunnallista asiaa, ja sekös harmittaa.

Keskittyminen: silloin kun on kipua, ei päähän tahdo mahtua muita asioita. Näin ollen käy niin, että kun minulle puhutaan, kuulen mutten kuuntele.

Sosiaalinen elämä: Aika usein olen joutunut vastaamaan kieltävästi kun yksi kaveri on pyytänyt pelaamaan sulka- tai jalkapalloa, tai toinen houkutellut lenkille. Eipä ole sitten nähty ollenkaan. Moni läheisistä ihmisitäkään ei tajua kuinka kipeä välillä olen. Välillä kipu myös väsyttää minut niin etten jaksa lähteä mihinkään vaan keräilen mielummin voimia kotona. Monet myös jättävät yhteydenpidon kun huomaavat minun usein kieltäytyvän seurasta.

Turhat konfliktit kotona: Olen hyvin ärsykeherkkä kun selkään sattuu. Kotona en tahdo silloin kestää lasten normaaleja elämisen ääniä ja herkästi tulee ärähdeltyä ja pahoitettua toisten mieli. Kun pahin kipu helpottaa, on edessä anteeksi pyynnöt ja katumus.

Työ: Töitä olen pystynyt tekemään kivuista huolimatta, se pitää mielen virkeänä ja välillä jopa kivut unohtuvat. Tietynlaista varovaisuutta on kuitenkin tullut tekemiseen ja yövuorot tahtovat olla myrkkyä. Myöskään koulutuksiin en ole innokas lähtemään koska en pysty istumaan pitkiä aikoja paikallaan.

Raha: Lääkärissä olen käynyt enimmäkseen yksityisellä puolella, rahaa on mennyt tänä vuonna yhteensä n. 300€. Lääkkeistä Vivomo maksaa 30€/kk, eli tänä vuonna siihenkin on mennyt jo se 300€. Tarvittavat päälle. Lisäksi olen hankkinut selälle tukivyön ja selänlämmittimen.

Psyyke: kipujen kanssa eläminen on myös sairastuttanut minut masennukseen. Masennukselle on myös muita syitä joiden juuret yltävät muutaman vuoden taaksepäin mutta niitä en tässä avaa sen enempää. Kun elämä pyörii pahimmillaan vain kivun ympärillä, lakkaa nauttimasta asioista ja tulevaisuus alkaa pelottaa. Myös kaikki yllä olevat asiat ovat olleet aiheuttamassa masennusta. Mieliala kulkee nykyisin kivun kanssa käsikkäin, kun selkä on parempana, myös mieli on parempi.

Viimeiset 2 viikkoa on mennyt hyvin. Kipuja on lähinnä aamuisin, harjoitteita olen pystynyt hieman lisäämään, joskin ne myös lisäävät hieman kipua. Ensi viikolla on aika fysioterapeutille, viimeksi oli puhe että katsotaan uusia harjoitteita. Päivä kerrallaan mennään ja toivotaan ettei tilanne tästä huonone.