Ensimmäiset muistikuvat selkäkivusta on lapsuudesta, kun äiti on vienyt minut lääkäriin kipeän selän takia. Lääkäri oli todennut kasvukivuiksi. Ikää minulla taisi olla silloin 8-9 vuotta. Samoihin aikoihin aloin liikkua enemmän, harrastin hyvällä kansallisella tasolla yleisurheilua ja maastohiihtoa 19-vuotiaaksi asti. Nämä harrastukset loppuivat oikeastaan lisääntyneiden selkävaivojen takia. Selkää tutkittiin tarkemmin kun olin 16-vuotias, silloin röntgen kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Vuonna 2005 20-vuotiaana menin armeijaan missä selkä alkoi oireilla todella pahasti. Öisin en kipujen takia pystynyt nukkumaan ja päivisin olin niin kipeä ja tokkurainen että hädin tuskin suoriuduin yksinkertaisistakaan asioista. Lopulta palvelus keskeytettiin ja käskettiin tulla parin vuoden päästä uudelleen. Kotiuduttuani hakeuduin tarkempiin tutkimuksiin, magneettikuvista paljastui välilevyn rappeuma. Diagnoosi oli tavallaan helpotus kun kivuille löytyi oikea syy, jollakin lailla kuitenkin asiaa vähättelin pitkään. Kävin fysioterapeutilla opettelemassa eri harjoitteita joilla pitäisin selän kunnossa mutta enhän minä niitä tehnyt kun ei ollut enää kipujakaan. Kun pari vuotta myöhemmin minut vapautettiin armeijasta tuon rappeuman takia, aloin miettiä olisiko ehkä sittenkin syytä pitää itsensä kunnossa..
Vuodet 2005-2009 meni hyvin, välillä oli kipuja mutta ne menivät yleensä nopeasti ohi, eli kestivät 1-2 päivää. Opiskelin tuolloin lähihoitajaksi ja selkä kesti kumartelut ja nostot yms. suhteellisen hyvin. Loppuvuodesta 2009 selkä kipeytyi ilman selittävää syytä todella kipeäksi, olin n. kuukauden sairaslomalla asumisohjaajan työstäni lääkityksellä Burana 800mg x 3 ja tarv. Dolan yöksi. Selän parannuttua jatkoin normaalia elämää.
Talvella 2011 olin vanhainkodilla töissä ja vanhus kaatui syliini. Selkä iski hirveään kramppiin, taas kuukauden sairausloma jollakin eri lääkityksellä. Kävin vielä pari päivää kokeilemassa töissä, selkä kipuili ja päätin irtisanoutua.
Marraskuussa 2012 minusta tuli isä, selän kanssa pärjäsin taas pitkiä aikoja suhteellisen hyvin. 2013 aloitin työt nykyisessä työpaikassani psykiatrian klinikassa missä olin toki jo aiemminkin pätkiä työskennellyt. Elokuussa 2014 selkä kipeytyi vapaan viikonlopun aikana ilman syytä niin pahasti että jouduin päivystykseen. Kiukkuinen lääkäri määräsi Voltarenia, Panadolia ja Panacodia ja käski laittaa itsensä kuntoon. Tulin jälleen kuntoon vajaassa kuukaudessa, sairauslomalla taisin olla vain muutaman päivän. Tammikuussa 2015 sama uusiutui mutta lievempänä, ja taas elokuussa. Loppuvuodesta kävin terveystarkastuksessa joka ohjasi fysioterapeutille. Tämä antoi uusia ohjeita ja totesi minut vielä suht hyväkuntoiseksi ja liikkuvuudeltaan hyväksi. Tästä rohkaistuneena jumppailin säännöllisesti ja koin oloni paremmaksi aina elokuuhun 2016 asti jolloin minusta tuli toistamiseen isä. Nuorempi tyttäreni oli itkuista sorttia ja jumppailut jäivät, tyttöä sai kantaa paljon sylissä. Vuodenvaihteessa selkä alkoi oireilla ja kipu paheni tammikuussa kun kaaduin pyörällä. En loukannut itseäni ja lääkäriinkin menin vasta viikkoa myöhemmin kun kipu paheni. Enpä tuolloin arvannut että tästä alkaa kipukierre.
Jatkuu osassa 2..
